Frakit

Frakki eli hännystakki on länsimaisessa kulttuurissa juhlallisin ja muodollisin käytössä oleva miesten juhlapuku. Frakki oli alkujaan 1700-luvun lopulla miesten arkipuku ja muusikot käyttivät frakkia työasunaan. Nykyään frakkia käytetään akateemisissa tilaisuuksissa ja toimituksissa (esimerkiksi karonkka), muodollisissa valtiollisissa tilaisuuksissa, arvokkaiden vierailujen yhteydessä ja häissä. Iltaan painottuvissa tanssiaisissa frakki voi olla väriltään yön sininen.

Frakkiin kuuluu musta, edestä avoin hännystakki ja mustat housut, valkeat liivit ja valkea frakkipaita sekä valkea rusetti. Mustaa rusettia frakin kanssa käyttävät perinteisesti vain tarjoilijat ja muu henkilökunta. Frakkipaitaan kuuluvat yleensä valkeat helmiäisnapit sekä kultaiset kalvosinnapit. Takin rintataskussa tulee olla valkoinen taiteltu liina paitsi käytettäessä suuria kunniamerkkejä. Kengät ovat mustat ja mielellään lakeriset. Päällysvaatteina käytetään pitkää mustaa takkia tai viittaa, valkoista kaulaliinaa ja valkeita käsineitä sekä silinterihattua. Etiketin mukaan frakin kanssa ei käytetä rannekelloa, vaan taskukelloa, jonka ketjun pää on toisessa liivin taskussa.

Frakkia käytetään pääasiassa arvokkaissa iltajuhlissa ja tanssiaisissa sekä virallisilla vastaanotoilla. Myös kouluratsastuskilpailuissa ratsastaja voi käyttää A-tasolta lähtien frakkia kuten myös tanssikilpailujen kilpatanssien vakiotanssiosuuksilla (miehet D- ja ylemmissä taitoluokissa). Suomessa tunnetuin frakkijuhla on epäilemättä Itsenäisyyspäivän vastaanotto. Frakkia käytetään pukuna akateemisissa seremonioissa, kuten promootioissa ja väitöstilaisuuksissa, joissa käytetään poikkeuksellisesti valkeiden sijasta mustia liivejä. Juhlallisissa häissä sulhanen ja virallisen aseman vuoksi morsiamen isä (appi) ja bestman voivat käyttää frakkia. Frakkia käyttävät esiintymisasunaan klassisen musiikin soittajat, mieskuorojen laulajat ja kapellimestarit. Myös monet lukion toisen vuoden opiskelijat käyttävät frakkia vanhojenpäiväjuhlissa. (Lähde: Wikipedia)